joulukuuta 30, 2009

Kakkua 80-vuotiaalle

Miehen mummu, hyvin nuorekas sellainen, toivoi perheen parissa vietettävään juhlaan täytekakkua. Mitään sen suurempia toiveita koristeluihin ei kuulunut, mutta mummu itse halusi leipoa kakkupohjan. Hän oli myös tehnyt valmiiksi superhyvää omena-aprikoosisosetta, jota toivoi kakun sisään.

Pohjana 7 munan vaalea kakkupohja, kostutus vaniljamaidolla. Kahdessa välissä diplomaattikreemiä (1,25dl vaniljakreemijauhetta + 2,5dl kylmää vettä + 1prk Flora vispiä) ja reilusti omena-aprikoosisosetta. Reunat vedetty taas Wiltonin raapalla, jonka kakkuilusta innostunut mummu omi itselleen! :D Lupasin hankkia itselleni uuden, kun minulla on kuitenkin useammin asiaa alan liikkeisiin kuin hänellä. Pursotus isolla lehtityllalla.

Pintaan painoin liljamuoteilla kuviot, joiden avulla spritsasin tummalla suklaalla ääriviivat ja koristukset. Olisi pitänyt jättää spritsaamiset tähän, mutta minkäs teet, kun mieli teki tehdä vähän kiemuraa kaveriksi. VIRHE! Ensimmäinen kaari onnistuikin ihan ok, mutta seuraavassa tapahtui niin järkky virhe, että lopulta kun en voinut enää alkaa vetämään koko pintakermoja uudestaan, oli spritsattava hyyyyyyyvin leveästi (ja sotkuisesti :( )  vähän lisää. Karmeaa lopputulosta yritin vähän lievittää sokerihelmillä.

Pääasia, että sankari itse oli tyytyväinen kakkuun. Itsehän sitä on aina kaikkein kriittisin katsoja. Tietysti toinen pääasia oli se, että kakku maistuikin ihan mahtavalle!


joulukuuta 23, 2009

Hyvää joulua!

Oikein makoisaa joulua kaikille blogini lukijoille! Olen seuraillut tilastoja kävijämääristä, ja kyllä tällä päivittäin käy useita kymmeniä vieraita. Kommentteja ette tunnu uskaltavan jättää ;) Palataan taas asiaan joulun jälkeen!

joulukuuta 16, 2009

Konvehtikuusi

Joka kuuseen kurkottaa... saa suunsa makeaksi!




Ohjeita ja lisäkuvia tällaisesta löytyy esim. Kyökkipiika Katin sivuilta tästä ja tästä, Migun näkemys tästä ja Santtulin teos tästä.

joulukuuta 15, 2009

Jouluinen lahjaidea

Sain Siiliparatiisista hyvän idean, kun mietin, mitä kivaa pientä jouluista veisin pojan päiväkotiin omille hoitotädeille. Ei muuta kuin sopivankokoiset kannelliset lasipurkit ja mittaat sinne haluamasi reseptin kuiva-aineet. Kirjoitat korttiin ohjeistusta, mitä muuta vielä tarvitaan ja kuinka taikina valmistetaan. Helppoa kuin mikä!


joulukuuta 09, 2009

Joulukuun SLY-paketti

Sain eilen SLY:ltäni joulukuun paketin! Olin illan koulussa, joten en ehtinyt heti tuoreeltaan päivittää pakettia tänne asti. Suurkiitos ihanan jouluisesta paketista! Olin erityisen otettu, kun olit niin kivasti kirjoittanut joulukorttiin teidän jouluaaton perinteestä. Näin jo itseni jouluaattona tässä kuvailemassasi tilanteessa ;) Pääsee äiti ja isi vähän herkuttelemaan lapselta salaa, hih!




Joulukuun paketista löytyi siis:
- ihana jouluinen vetoketjullinen rasia, jonka kannessa on soittorasia soittamassa valkeaa joulua <3
- suklaa-bavaroisejauhetta ja käyttöohje (tämä on aivan täysin uutta minulle! koskaan en ole tästä kuullutkaan)
- leivontaan valkosuklaata
- suklaalehtiä joista osa oli harmillisesti mennyt jo murskaksi
- ihanan kimaltavia talvisia koristerakeita
- teekukkia ja käyttöohje (nämäkin ovat ihan uutuuksia minulle! täytyy heti kokeilla)

Kiitos tästä pakeista! Oikein ihanaa jouluodotusta myös sinulle SLY:ni!

joulukuuta 05, 2009

Jouluinen kakku




Tämä ohje on tullut käsiini jo lapsuudessani, mutta nyt ensimmäistä kertaa lähdin soveltamaan sitä vielä vähän jouluisemmaksi. Tässä tämä jouluisempi ohje:

3dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl tummaa kaakaojauhetta
2 munaa
1½dl glögitiivistettä
175g margariinia

Kiehauta voi ja ja puolet glögitiivisteestä kattilassa. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää tämän jälkeen sekoitetut kuivat aineet ja ja loput glögitiivisteestä. Sekoita lopuksi vielä voiseos taikinaan. Kaada voideltuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n.60 minuuttia.