Perinteisesti kerroskiisseli on ainakin oman kokemukseni mukaan kasattu maljaan juuri toisinpäin, eli maitokiisseli pohjalle ja makukiisseli päälle. Nyt halusin kuitenkin testata kiisseleitä toisin päin. Päälle ripotellut jäiset karpalotkin pääsivät oikeuksiinsa valkoista vasten ihan erilailla, kuin jos ne olisivat punaisen kiisselin pinnalla. Maitokiisselissä on reilusti aitoa vaniljasokeria, joten siitä syystä se ei ole ihan vitivalkoista.
Kotioloissa kuvatessa koen melkoiseksi haasteeksi sopivan valaistuksen aikaansaamisen. Kotivalot tuppaa olemaan kovin keltasävyisiä ja pelkällä lisäsalamalla kamerassa ei vielä suuria ihmeitä saa aikaiseksi. Mieheni jo ehdotteli tuotekuvaustelttaa! :D Mahtaa mennä melkoiseksi hifistelyksi tämä blogikuvaaminen!

4 kommenttia:
Saman ongelman kanssa painin minäkin näin syksyn ja talven aikaan. Valo ei vain meinaa riittää. Viime talvena oli kaksikin spottia joiden avulla yritin sihtailla kirkkaampia kuvia...huonoin lopputuloksin...Nyt yritän metsästää keittiöön lamppuja joilla saisi kauniin luonnollisen valkoisen valon=o)
kaunis kuva muuten!
Hongkongiss oli myynnissä sellanen kotikuvaajan pikku studio. oli uusimmassa mainoksessa, joka jaettiin jopa tänne Hämeenlinnaan..
Terkuin Heli
Ihanaa! Karpalo on niin namia, ja kun sen kirpeyden yhdistää tuohon pehmeään vaniljakiisseliin niin ei voi olla muuta kuin taivaallista <3 Minäkin tuskailen huonon valaistuksen kanssa! Pitäisi kaikki leipoa ja tehdä päivällä, jos meinaa edes jonkun laisia kuvia saada :/
Nam, herkullinen yhdistelmä! Heh, ensin katsoin, että kuvassa on kynttilä.. :) Kuvaus on kyllä hankalaa näin "talvella".
Lähetä kommentti