helmikuu 04, 2010

Muffinsseja tuparivieraille

Kuten lähipiirimme tietää, meillä oli loppuvuosi melkoista härdelliä muuttopuuhissa. Alkuun meidän silloiseen asuntoomme tuli vesivahinko yläkerran naapurin huolimattomuudesta. Muutimme neljän päivän varoitusajalla evakkoon ja vietimme siellä reilun 6 viikkoa. Kun saimme tiedon, että vanha asuntomme on saatu korjattua vesivahingon jäljistä, saimme myös tiedon, että olemme saaneet uuden isomman asunnon, johon olemme olleet jonossa. Se kuitenkin vapautuisi vasta vähän myöhemmin (vuodenvaihteessa). Muutimme evakkoasunnosta yhtälailla parin päivän varoitusajalla takaisin vanhaan kotiimme joulukuun alussa. Luonnollisesti purimme laatikoista vain ne kaikkein tärkeimmät ja pakollisimmat tavarat, koska uusi muutto oli taas oventakana odottamassa. Lopulta uusi asuntomme vapautuikin jo jouluviikolla, joten hoidimme kolmannen muuton siinä kaikessa jouluhässäkässä alta pois. Lopulta kun olimme päässeet asettumaan uuteen isompaan kotiimme, päätimme, että kyllä tätä kaikkea on syytä juhlistaa tupareilla.

Talo täyttyi ystävistä ja pöytään katettiin erinäinen määrä herkuteltavaa. Suolapalaksi tarjottiin kinkku- ja jauhelihapiirakkaa, pestosarvia ja kasvis-pastasalaattia. Harmi vaan, kun näistä jäi kuvat ottamatta. Jotta suut saatiin makeiksi, katettiin pöydän toiseen päähän muffini-buffet! Tarjolla oli makunautintoja mansikka-valkosuklaasta, chilisuklaasta, vaahtokarkeista ja caipirinhasta.

 



Tässä ensin mansikka-valkosuklaamuffinit


200g margariinia
2½dl sokeria
3 munaa
4dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1dl maitoa
2tl leivinjauhetta
100g valkosuklaata
maun mukaan kuivattuja mansikkalastuja


Vaahdota margariini ja sokeri, vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää sekoitetut kuivat aineet, rouhittu suklaa sekä mansikkalastut. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Tällä annoksella tuli 16 isohkoa muffinia. Söpöt vaaleanpunaiset vuoat sain viimeisimmässä SLY:n paketissa!


Vaahtokarkkimuffinit

Näihin kokeilin kaapissa lojunutta Tallinnasta tuotua Vilma-muffinijauheseosta. Pilkoin jauheen sekaan vajaan pussillisen värikkäitä vaahtokarkkeja. Tätä jauhetta voin kyllä suositella hyvin nopeaksi vierasvaraksi. Kumma kyllä, vaahtokarkit nousivat muffinien pintaan ja kuplivat uunissa melkoisesti! Lopputulos oli kuitenkin perin maukas. Sain näihin käytettyä myös Kyökkipiika Katilta arvontavoitossa saamiani muffinivuokia.





Caipirinhamuffinit

Nämä olikin sitten kokeiluerä ihan oman mielen mukaan. Pohjataikinaksi käytin tänne bloggaamaani ohjetta. Pienensin vähän sokerin määrää ja hulautin taikinan sekaan pussillisen caipirinha-jauhetta. No, lopputulos oli ihan mukiinmenevä. Muffinit jäi jostain syystä todella littanoiksi, mutta maku oli ihan kelvollinen. Tämä ohje vaatisi vielä vähän hiontaa parempaan suuntaan! Onneksi pursotuksella sai vähän edes korkeutta lituskoihin.



Chili-sulaamuffinit

Näiden pohjataikinaan käytin myös Tallinnasta löytynyttä Vilma-suklaamuffinijauhetta. Rouhin taikinan sekaan SLY:n paketista löytynyttä chilisuklaata. Se toi kivan maun perinteisen suklaan sekaan. Muffinit on koristeltu Wiltonin minttusuklaa-candymeltsillä ja rouhitulla kismetillä.

10 kommenttia:

sitruunasydän kirjoitti...

Nämä oli kyllä kaikki niin ihanaisia, että täytynee itse taas joku päivä tehdä muffineja :P

Ebe kirjoitti...

Mielettömän maistuva muffinssikavalkadi!

Ent-tu kirjoitti...

Ohhoh, ihanalta näyttää ja näit on niiiiiiiiin paljon!

Ent-tu kirjoitti...

Nuudeleistahan on nyt tehty snacksejakin, merkki on muistaakseni joku Koka tai Roka tai joku tällanen :) Niitä on eritavoin maustettuja!

Ent-tu kirjoitti...

Koka näky muuten olevan merkki:

http://www.finefoods.fi/ajankohtaista.php?request_string=1.php&ID=21&takaisin=1

Minna kirjoitti...

Ovat kyllä todella upeita! :)

Ent-tu kirjoitti...

Oliks sulla kuinka ärhäkkä tauti? Mulla veti päiväks mehut ihan totaalisesti pois, sängystä en voinut nousta kun vessaan, ja sekin matka sai hengähtymään. 6 kg tippu paino tossa eilisessä, mut nopeasti se toki tulee takaisin sit ku saa taas nestettä sisään!

Mul on se, et vatsataudin ajan tulee pakkosyötyä just jotai hedelmää tai jugurttia, mut sen jälkeen himoitsee kaikkea superrasvaista, pizzaa yms :D

Anonyymi kirjoitti...

*mussuttaa chilisuklaamuffinia*

valmistun vasta jouluna, mutta opinnäytetyö on nyt alta pois. Musta tulee "Multilingual Management Assistant, Bachelor of Business Administration, Tradenomi HSO" :P Eli sihteeri ihan suomeks :P

Ent-tu kirjoitti...

..ja edellinen kommenti oli minulta

Ent-tu kirjoitti...

No siis onhan maitorahka toki proteiinipitoista, mutta on sitä hurjasti proteiinipitoisempiakin tuotteita, kuten esim. kalkkunan liha, soijajauho, juustot, kaikki lihat & kalat .. :P Joten ei se maitorahka sielt parhaast päästä ole.