Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vadelma. Näytä kaikki tekstit

helmikuuta 04, 2011

Sydämelliset runebergit



Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen oli aika tehdä jotain. Koulu, työ ja perheen arjen pyörittäminen on vaatineet veronsa, eikä leivonnalle ole ollut sijaa. Ei sillä, ihan hyvääkin tekee varmasti välillä lyödä hanskat tiskiin ja olla tekemättä mitään. Josko nyt kevättä kohti paremmalla innolla. 

Muutamaan vuoteen en ole tehnyt itse Runebergin torttuja, mutta innostuin ajatuksesta Maikkarin Makuja-ohjelman myötä. Pääsin samalla testaamaan Espanjasta kotiutunutta silikonista sydän-muffinsivuokaa. Näistä kuvista ei välity, mutta muffinin pintaan jää sydämen muotoinen kuoppa, johon hillo asettui mukavasti. Kaivoin pakkasesta pikkurasian vadelmia ja pistin tulille hillosokerin kanssa. Jäähtyneenä hillosta tuli sopivan paksua, että pysyi hyvin kuopassaan. Ympärille pari kierrosta vesi-tomusokeri-kuorrutetta. Nam!





syyskuuta 19, 2009

Vadelmapannari

Tämän pannarin alkuperäinen ohje löytyi täältä. Käytin hieman vajaan ½litran rasiallisen villivadelmia. Pannarin paistoin 25x30cm uunivuoassa. Pellille tehdessä uskoisin ohjeen riittävän tuplana. Tämä oli varsin hyvää ihan tällaisenaan, mutta voisihan tätä kruunata vaikka kermavaahdolla tai vaniljajäätelöllä.